Monikulttuurinen puutarhaperhekerho Basilika kutsuu mukaan perheitä keväällä 2020! Tarkempaa infoa kevään aikana, toiminta alkaa Kumpulan koulukasvitarhalla toukokuussa. Kuluttajaosuustoiminnan säätiö on myöntänyt rahoituksen kerholle ja näin saadaan jälleen jatkoa perhetoiminnalle muutaman vuoden tauon jälkeen. Lisäinfoa https://www.lastenpuutarha.fi/leirit-ja-kerhot/perhekerho/
Samankaltaiset artikkelit
- Tekijäadmin
Tänä kesänäkin on mahdollisuus tulla tutustumaan viljelyyn Kumpulan koulukasvitarhalle. Vapaaehtoiset tekevät yhdessä vaihtelevia puutarhan töitä, tänä vuonna toki…
Perhekerhossa testailtiin käsikäyttöistä omppumehua. UtoPiha-kahvilassa oli viim…
TekijäadminPerhekerhossa testailtiin käsikäyttöistä omppumehua. UtoPiha-kahvilassa oli viimeinen myynti-ilta, herkullista herukkapiirakkaa. 🙂 Perhekerhossa kokeiltiin mehun puristamista. Omat niksinsä siinäkin…
Puutarhurin taidot haltuun ja kasvattamaan pieniä ihmeitä siemenestä sadoksi! Il…
TekijäadminPuutarhurin taidot haltuun ja kasvattamaan pieniä ihmeitä siemenestä sadoksi! Ilmoita lapsesi Kumpulan koulukasvitarhan viljelykerhoon. Leiriläisille kerho edullisimmillaan 40…
Millaista leiritoimintaa haluaisit Kumpulan koulukasvitarhalle kesäksi 2019? Vii…
TekijäadminMillaista leiritoimintaa haluaisit Kumpulan koulukasvitarhalle kesäksi 2019? Viikon leirejä, joista voisi rakentaa pidemmän kokonaisuuden (viljelyä,ympäristötaidetta, seikkailua) vai kolmen…
Helsingin kaupungin kesätyörekry avautunut. Täältä löytyy myös Kumpulan koulukas…
TekijäadminHelsingin kaupungin kesätyörekry avautunut. Täältä löytyy myös Kumpulan koulukasvitarhan kesätyöt 16-17-vuotiaille! Haku päättyy 18.3. klo 16. https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus?id=49-59-19 Katso…
Lanttu: Peltohemuleiden kolmannen leirin kuulumisia
TekijäadminLue Lanttu-blogista, keitä ovat Peltohemulit ja mitä he ovat tehneet loppukesällä Kumpulan koulukasvitarhalla? Lanttu: Peltohemuleiden kolmannen leirin kuulumisia…