Koulujen ohjatut vierailut Kumpulan koulukasvitarhalla

Koulujen ohjattuja vierailuja järjestetään toukokuussa sekä elo-syyskuussa. Vierailut on kohdistettu erityisesti perus- ja toisen asteen oppilaitoksille. Lisäksi syksyllä kouluilla ja päiväkodeilla on mahdollisuus myös omatoimivierailuun.

Maksuttoman kouluvierailun kesto on noin 2h. Vierailu sisältää opastetun kierroksen puutarhalla sekä toiminnallista tekemistä pellolla – nyt on siis mainio mahdollisuus saada kädet multaan!

Ilmoittautuminen elo-syyskuun vierailuille aukeaa ke 14.8.2024 klo 9.00 kultus.fi, hakusana Kumpulan koulukasvitarha. Vuoden 2024 ohjatut vierailut on tarkoitettu ensisijaisesti kouluryhmille, jotka eivät osallistuneet vuonna 2023 ohjatulle kouluvierailulle Kumpulan koulukasvitarhalla. Vierailut toteutetaan Lasten ja nuorten puutarhayhdistyksen ja Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden yhteistyönä.

Omatoimiset koulu- ja päiväkotivierailut syksyllä

Kumpulan koulukasvitarha on parhaimmillaan elo-syyskuussa, ja silloin koulu- ja päiväkotiryhmät ovat tervetulleita myös omatoimisille vierailuille. Kesän aikana koulukasvitarhalle pystytetään jälleen Puutarhakasvatuksen rastirata, jota ryhmät voivat hyödyntää viime vuosien tapaan. Lisäksi alueelle on tulossa myös uusia materiaaleja omatoimiryhmille – lisätietoja kesän aikana!

Kumpulan koulukasvitarhan yhteiset käytännöt vierailijoille

  1. Puutarhalla saa kävellä nurmikoilla ja hiekkateillä. Puutarhalla ei saa kävellä viljelyalueilla. Puutarhalla ei saa myöskään koskaan kulkea paljain jaloin orapihlaja-aitojen piikkien takia.
  2. Puutarhalla saa käydä pienen puolen kasvihuoneella (jossa voi vierailla yhdessä aikuisen kanssa enintään 2 lasta kerrallaan) sekä huusseissa ja esteettömässä wc:ssä. Puutarhalla ei saa mennä sisälle muihin kasvihuoneisiin/-tunneliin tai muihin sisätiloihin.
  3. Puutarhalla saa kerätä ja syödä maahan pudonneita omenia. Puutarhalla saa maistaa villiyrttejä vain aikuisen johdolla – alueella on myös myrkyllisiä kasveja! Puutarhalla ei saa kerätä tai vahingoittaa muita kasveja tai eläimiä.
  4. Puutarhalla saa syödä omia eväitä ulkopöydillä tai pienen puolen paviljonkikatoksella. Puutarhalla ei saa roskata – heitä omenan karat ja muut roskat kierrätysastioihin.
  5. Puutarhalla saa kuunnella luonnon ääniä, haistella sen tuoksuja ja nauttia elämästä!

Käyntiosoite: Vähänkyröntie 3-6, 00610 Helsinki

Lisätiedot:

Outi Kankaanpää, 040 661 8816, outi.m.kankaanpaa@hel.fi
Orvokki Miljard, puh. 050 336 0074, orvokki.miljard@lastenpuutarha.fi