Puutarhanhoitoon liittyy usein monia erityisiä sanoja. Tästä listasta on apua, kun haluat tietää, mitä ne tarkoittavat käytännössä.

Esikasvatus

Taimien kasvattamista siemenistä ensin astiassa ja sen jälkeen siirtämistä lopullisen kasvupaikkaan.
Esikasvatusta tarvitaan, kun kasvilla on pitkä kasvuaika, eivätkä ne muuten ehtisi tehdä Suomen oloissa satoa tai kukkia. Tällaisia puutarhan kasveja ovat mm. purjo, kurpitsa, tomaatti ja orvokki.

Halla

Lämpötilan laskeminen nollan alapuolelle kesäaikaan.
Halla on siis kylmää ilmaa, joka saattaa jäädyttää kasveja ja rikkoa niiden kasvisoluja.

Harventaminen

Ylimääräisten taimien poistamista viljelyrivistä.
Harventamista tarvitaan, jos on kylvetty liiaan tiheään. Esimerkiksi porkkanan pikkuruisia siemeniä on vaikea kylvää oikeaan kasvutiheyteen.

Istuttaminen

Taimien laittamista viljelyastiasta maahan tai muuhun lopulliseen kasvualustaan.
Istutettavilla taimilla on jo varsi ja ainakin muutamia lehtiä.

Itäminen

Aloittaa kasvin kasvamisen.
Itämistapahtumassa riittävässä lämpötilassa ja kosteusoloissa siemen työntää ensimmäisen juuren ja varren ulos kuorestaan.

Kalkki

Vähentää maan happamuutta.
Suomessa maaperä on luontaisesti hapan. Happamassa maassa kasvit eivät pysty yhtä tehokkaasti ottamaan ravinteita kuin neutraalissa maassa. Viljelykasveille hyvä pH eli happamuusaste on noin 6 – 6,5.

Karike

Maassa olevaa kuollutta kasviainesta, esimerkiksi lehtiä, puun rungosta irronutta kuorta ja neulasia.
Karike toimii elinympäristönä monenlaisille maaperäeläimille. Se on erinomaista kuivikeainetta kompostissa.

Kastelu

Veden antamista kasveille kuivina ja aurinkoisina aikoina.
Kasvit tarvitsevat vettä kasvaakseen. Mitä kuumempaa on, sitä enemmän kasvit juovat. Myös mitä enemmän kasvilla on vihreää massaa, sitä enemmän se tarvitsee vettä.

Kasvusäkki

Muovisäkki, jossa on sisällä multaa ja hitaasti liukenevia lannoiterakeita, ja jossa voidaan suoraan viljellä kasveja.
Kasvusäkkiin tehdään reiät taimille, ja taimet istutetaan reikiin. Taimien juuret pääsevät levittäytymään säkin sisälle.

Komposti

Kompostissa kasvijätteistä valmistuu arvokasta multaa, jota voidaan käyttää kasvimaan lannoittamisessa.
Komposti on kuin maan pieneliöiden tehdas, joka hajottaa maatuvaa ainesta takaisin mullaksi. Puutarhakompostikehikon voi rakentaa laudoista tai ostaa valmiina.

Kylväminen

Siemenen laittamista kosteaan kasvualustaan.
Kylvämisen jälkeen siemen alkaa veden vaikutuksesta turvota ja itää.

Lannoittaminen

Ravinteiden lisäämistä kasvualustaan.
Ravinteita lisätään, jotta kasvit saavat kaiken tarvitsemansa ravinnon. Lannoitteet ovat tehtaassa tehtyjä kemiallisia tai luonnonlannoitteita. Esimerkiksi hevosenlanta, kanankakka ja komposti ovat luonnonlannoittetta.

Naatti

Juurikasvin varsi ja lehdet.
Esimerkiksi porkkana, lanttu ja punajuuri ovat juurikasveja, joiden maanalaisia osia käytetään ravintona.