• Jaa verkossa
  • Lasten ja nuorten puutarha ry Facebookissa

Kumpulan koulukasvitarha

  • Kumpulan koulukasvitarha on toiminut helsinkiläisten lasten ja nuorten puutarhana ja kesänviettopaikkana keskeytyksettä jo 1920-luvulta lähtien.
    Alueen suunnitteli lasten ja nuorten puutarhaksi puutarhaneuvoja Elisabeth Koch. Viljelyalueiden lisäksi myös hedelmäpuita, metsää sekä alkuperäiset, kaupunginarkkitehti Gunnar Taucherin käsialaa olevat paviljonkirakennukset. Lasten ja nuorten puutarhayhdistys järjestää alueella mm. erilaisia leirejä, kerhoja ja tapahtumia ja huolehtii alueen hoidosta. Haluamme kehittää toimintaa niin että upea ja ainutlaatuinen puutarha-alue olisi entistä paremmin lasten, nuorten ja perheiden käytössä ja ilona!

    Tulo-ohjeet:
    Kumpulan koulukasvitarha sijaitsee lähes keskellä Helsinkiä. Läheisiä maamerkkejä ovat mm. Kätilöopisto ja Kumpulan siirtolapuutarha. Suurista  liikenneväylistä lähellä on Mäkelänkadun ja Koskelantien risteys. Pääsisäänkäynti koulukasvitarhalle on Vähänkyröntiellä. Lähestyttäessä alueen tunnistaa sitä reunustavista komeista kuusiaidoista ja lasten äänistä. Alue on autoton. Pysäköinti on Kalervonkadulla (Vähänkyröntien poikkikatu).

     

    Katso itsellesi sopivin reitti HSL:n reittioppaasta.