Ympäristötaideryhmissä taiteillaan luonnon helmassa

Ympäristötaideryhmissä havainnoidaan ja tutkitaan puutarhaympäristöä taiteen keinoin. Ympäristötaide puutarhassa ottaa huomioon puutarhan historiallisia ja kulttuurisia elementtejä ja niitä toimintoja, joita juuri puutarhassa voidaan tehdä: työ, lepo, leikki, luonnon kauneudesta ja kasvun ihmeestä iloitseminen. Ryhmissä tutustutaan myös puutarhaviljelyyn. Ympäristötaideryhmään osallistuminen ei edellytä aikaisempaa kasvitarhakokemusta.

Ryhmät kokoontuvat yhden jakson ajan Ympäristötaiteessa kesä jakautuu kolmeen jaksoon (12-13 päivää). Keskimmäinen leireistä on draamapainotteinen leiri, jossa sukelletaan draaman avulla puutarhan historiaan ja tarinoihin.

 

Ympäristötaideryhmien leirijaksot 2012

                                                     yhteensä leiripäiviä

I-jakso:          4.6. – 20.6.2012                    13 

II-jakso:         2.7. – 19.7.2012                    12

III-jakso:        23.7. – 9.8.2012                  12

Ensimmäisen jakson ryhmät toimivat jokaisena arkipäivänä (ma–pe) viikossa. 
 Toisen ja kolmannen jakson ryhmät toimivat neljänä arkipäivänä (ma–to) viikossa. Perjantait ovat vapaapäiviä. 

 Leirimaksuihin on mahdollista hakea maksutukea sosiaaliviraston perhepalveluista.
 

Osallistumismaksut

Lasten ja nuorten puutarhayhdistyksen jäsenet: 80 euroa

Ei jäsenet: 100 euroa

Sisaralennukset: toinen lapsi 60 euroa (jäsen)/80 euroa (ei jäsen), kolmannesta lapsesta eteenpäin 40 euroa (jäsen)/60 euroa (ei jäsen)

 

Osallistumismaksu sisältää 20 euron varausmaksun, jota ei palauteta, vaikka lapsi myöhemmin peruisi tulonsa kasvitarhalle.

Ympäristötaideryhmäläisen infopaketti 2012

Tutustu oman ryhmäsi leirikirjeeseen. Palauta kuvauslupa ensimmäisenä leiripäivänä.

Initiates file downloadNuppu_infokirje.pdf

Initiates file downloadVerso_infokirje.pdf

Initiates file downloadNeliapila_infokirje.pdf

Initiates file downloadAuringonkukka_infokirje.pdf

Initiates file downloadKuvauslupa.pdf